MM-kilpailut 2009

 

WQC 2009

 

Elämäntapa

 

 

1. Mikä korvaa valkoviinin muutettaessa cocktail Kir cocktailiksi Kir Royal?

 

Samppanja

2. Mikä latinankielinen 'Tuskien tietä' merkitsevä nimi on annettu sille kadulle Jerusalemissa, jota pitkin ristiään kantavan Jeesuksen uskotaan kulkeneen kohti ristiinnaulitsemista?

Via Dolorosa

3. Tämä virus on siitä epätavallinen, että se piiloutuu ihmisen hermostoon ja on siksi vaikea hävittää. Useimmilla tartunnan saaneilla se esiintyy useita kertoja vuodessa ja muodostaa vesirakkuloita iholle tai suun, huulten tai sukuelinten limakalvoille. Sille ei tunneta parannuskeinoa, mutta sen esiintymistä voidaan rajoittaa useilla turvallisilla lääkkeillä. Mistä viruksesta on kyse?

Herpes

4. Tämä Japanin pääkaupungin Tokion kaupunginosa sijaitsee etelään Yaesusta ja Kyobashista sekä länteen Tsukijista, ja on saanut nimensä Edo-kaudelta peräisin olevan hopeakolikon mukaan. Mikä on tämän maailman loisteliaimpiin kuuluvan ostosparatiisin nimi?

Ginza

5. Jos perinteinen juutalainen hankkii elantonsa ammattinimikkeellä 'MOHEL', minkä 'pyhän' toimituksen hän tekee osana työtään?

Ympärileikkaus

6. Millä nimellä kutsutaan tilaa, jossa yhdentyyppinen aistiärsytys aikaansaa havainnon toisen aistin alueella? Sen yleisin muoto on 'värien kuuleminen', jossa henkilö kokee näköaistimuksen kuulosignaalin perusteella.

Synestesia

7. Naaraan munasolu ja uroksen siittiösolu ovat esimerkkejä soluista, jotka hedelmöitymisessä sulautuvat toisiinsa ja muodostavat tsygootin, josta sikiö kehittyy.  Millä kreikan kielen vaimoa ja miestä alun perin tarkoittaneella yleisnimellä kutsutaan sellaisia sukusoluja?

Gameetti

8. Millä arabian kielen 'kaupunkia' tarkoittavalla sanalla kutsutaan vanhojen Pohjois-Afrikan kaupunkien vanhimpia, usein sokkelomaisia kaupunginosia?

Medina

9. Millä erityisesti Sveitsiin liitetyllä nimellä kutsutaan ruokalajia, jossa samannimistä juustoa kuumennetaan, minkä jälkeen se raaputetaan lautaselle usein pienten perunoiden, kuivatun lihan ja vihannesten kera?

Raclette

10. Mikä Egyptin turistikaupunki, jota joskus kutsutaan maailman suurimmaksi ulkoilmamuseoksi, rakennettiin muinaisen Theban kaupungin paikalle ja sijaitsee Niilin rannalla vastapäätä maailmankuulua Kuningasten laaksoa?

Luxor

11. Japanilainen teeseremonia on maailmankuulu, mutta missä Afrikan maassa vihreän teen (Atain) valmistaminen ja juominen on tärkeä kulttuuriperinne – jopa siinä määrin, että siitä on tehty taidemuoto?

Marokko

12. Tämä tumma leipä, joka on todennäköisesti parhaiten tunnettu venäläinen leipä Venäjän ulkopuolella, on tummaa ja makeaa ja maustettu korianterinsiemenillä. Tarinan mukaan sen kehitti venäläisen kenraalin vaimo, joka leipoi sotilaille leipää innostaakseen heitä suureen taisteluun Napoleonia vastaan vuonna 1812. Leivällä ja taistelulla on sama nimi, siis mikä?

Borodino

13. Tämä voimakas, makea ja väritön appelsiininmakuinen likööri valmistetaan Curaçaossa kuivatuista appelsiininkuorista. Tämän juoman kehitti 1834 ranskalainen Jean-Baptiste Combier ja se sisältää normaalisti noin 30% alkoholia. Tämän liköörin suosittuja merkkejä ovat Curacao, Grand Marnier ja Cointreau, siis minkä?

Triple Sec

14. Tämä Taiwanissa syntynyt suunnittelija singahti kuuluisuuteen vain 26-vuotiaana suunniteltuaan Michelle Obaman virkaanastujaispuvun. Tätä nuorta ihmelasta on verrattu Oscar de la Rentaan ja Carolina Herreraan, ja hän toi markkinoille oman tuotemerkkinsä 2006. Kuka hän on?

Jason Wu

15. Tämä pieni, äärimmäisen herkkä verkkokalvon osa sijaitsee suunnilleen verkkokalvon keskellä ja vastaa tarkasta näkemisestä. Ikään liittyvä tämän silmän osan rappeutuminen on suurin syy yli 65-vuotiaiden pysyvään sokeutumiseen. Mikä on tämän silmän osan nimi?

Makula lutea (hyväksytään makula tai makula-alue tai keltainen täplä)

16. Tsekkiläiseltä huippumallilta Karolina Kurkoválta, joka on tehnyt paljon töitä Victoria's Secret –tuotemerkille, puuttuu jotain sellaista joka melkein kaikilla meillä muilla on. Mitä?

Napa (usein merkitty kuvankäsittelyllä mukaan)

17. Minkä tuotteen tunnettu huippulaatuinen tuotenimi on 'Koh-I-Noor Hardtmuth', joka sai alkunsa Joseph Hardtmuthin työstä Wienissä 1792 ?

Lyijykynä

18. Mikä mahdollisesti eurooppalaisen ja brasialaisen jalkapallon ystävien tai pyhiinvaeltajien tuntema nimi on sekä galegon että portugalinkielinen muoto Raamatun nimestä Jaakob?

Tiago

19. Tämä testi suunniteltiin alunperin vuonna 1968 Yhdysvaltojen asevoimille ja sai nimensä kehittäjänsä mukaan. Minkäniminen testi mittaa ihmisen kuntoa sen mukaan kuinka pitkän matkan hän kykenee juoksemaan 12:ssa minuutissa?

Cooperin testi

20. Hän syntyi nimellä Florence Nightingale Graham Kanadan Ontariossa. Vuonna 1908 hän tuli New Yorkiin antamaan hoitoja muotisalongissa ja sai palkkansa juomarahoista. Kun kemistit kertoivat, että 'vispikerman kaltainen' kuohkea kasvovoide oli mahdoton tehdä, hän jatkoi yrityksiään kunnes Cream Amoretta tuli markkinoille 1914. Vaikka hän aluksi myi tuotteitaan pääasiassa muotisalongeissa, hän avasi oman tukkumyymälän kaupatakseen tuotelinjaansa tavarataloihin ja sekatavarakauppoihin. Vuonna 1934 hän keksi muuntaa Maine Chance Farmin kauneushoitolaksi, jossa Suuren Laman keskelläkin naiset maksoivat jopa $750 viikon kuntoilusta ja kauneudenhoidosta. Kuka nainen (vastaukseen vaaditaan sekä etunimi että sukunimi)?

Elizabeth Arden

21. Tämä usein juomissa ja vaihtoehtolääkkeissä käytetty kofeiinilähde tulee Venezuelan ja Pohjois-Brasilian Amazonin sademetsässä kasvavasta putkilokasvista. Sen hedelmät ovat pieniä, kirkkaanpunaisia ja ne sisältävät mustia siemeniä, joissa on jopa 4-8 % kofeiinia, mikä on enemmän kuin kahvipavuissa, jotka sisältävät noin 1–2.5% kofeiinia. Mikä on sen nimi?

Guarana  (tieteellinen nimi Paullinia cupana)

22. Monien sairauksien tiedetään johtuvan perimästä. On kuitenkin saatu selville, että ihmiset, joilla on CCR5-nimisen geenin puutos, ovat käytännössä immuuneja eräälle tietylle taudille. Kaikista valkoihoisista 1% sanotaan hyötyvän tästä geenipuutoksesta. Mille taudille he ovat vastustuskykyisiä?

AIDS/HIV

23. Hän perusti yrityksensä Italian Alessandriaan 1857 ja alkoi valmistaa huopaa belgialaisesta kanin turkista. Kellä kuuluisalla hatuntekijällä on sama nimi kuin klassisella ranskalaisella gangsterielokuvalla?

Borsalino

24. Se on Länsi-Australian Purnululun kansallispuistonhuomattava nähtävyys. Sen mahtava maisema koostuu huomiota herättävistä mehiläispesän muotoisista torneista, jotka koostuvat hiekkakivestä ja konglomeraateista (kivistä jotka koostuvat pääasiassa pikkukivistä ja lohkareista, joita liittää yhteen hienompi aines). Miljoonien vuosien aikana Tanamin autiomaan tuulten ja sateen yhteisvaikutus on muokannut kummut nykyasuunsa. Mikä on nimeltään tämä vuoristo, yksi Australian pakollisista turistinähtävyyksistä?

Bungle Bungle -vuoristo

25. Fiktiivinen hahmo Juan Valdez, joka yleensä nähdään Jared Lalach –nimisen muulin kanssa, on esiintynyt mainoksissa vuodesta 1959. Mitä tuotetta hän mainostaa (kahden sanan vastaus vaaditaan)?

Kolumbialaista kahvia

26. Hän syntyi 1831 nimellä Helena von Hahn Venäjän keisarikunnassa ja toi Länteen teosofian, opin jonka mukaan tieto edeltää fyysistä ilmiasua. Vuonna 1875 hän perusti Teosofisen Seuran. Hän vaikutti nykyajan suuriin ajattelijoihin, kuten Mahatma Gandhiin ja Albert Einsteiniin. Hänet tunnetaan ensimmäisen aviomiehensä nimellä, siis millä?

Madame Blavatsky

27. Tämän tyyppiset huonekalut, joita voi luonnehtia vähäkoristeiseksi ja materiaaliin luottavaksi laati uskonlahko, jonka juuret ovat Wardley Societyssä Manchesterissa, mutta joka perustuu USA:han 1774 muuttaneen Abbedissa Ann Leen ilmestyksiin. Siellä lahko oli kaikkein suosituin, mutta heikkeni 1800-luvun loppupuoliskolla, ja monet sen siirtokunnat hajaantuivat, mutta kiinnostus sen huonekaluihin heräsi uudelleen eloon 1900-luvulla. Mistä uskonnollisesta liikkeestä on kyse?

Shakers (Kristuksen Toiseen Tulemiseen Uskovien Seura)

28. “Maison Citrohan” (autonvalmistaja Citroëniin liittyvä sanaleikki) oli tyyppitalo, vakiotalo, jota kaikki voisivat käyttää eri yhteyksissä. Se suunniteltiin 1920-22 ja oli ensimmäinen yritys selviytyä talojen massatuotannosta. Kuka oli sen arkkitehti ja suunnittelija?

Le Corbusier tai Jeanneret

tai Jeanneret-Gris

29. Tämä loistelias muotihuone perustettiin 1856 ja saa laskea ansioihinsa gabardiinikankaan keksimisen 1800-luvun lopulla.Vuonna 1911 siitä tuli Roald Amundsenin Etelänaparetken virallinen vaatetoimittaja. Kuvassa on sille tunnusomainen tartaanikuvio, siis kenen?

Burberry

30. Millä nimellä tunnetaan myös tanssina tunnettu hyvin lyhyt muodollinen takki, joka on saanut alkunsa espanjalaisten härkätaistelijoiden käyttämästä vaatteesta?

Bolero

 

 

WQC 2009

 

Historia

 

 

1. Minkä 490 eKr Darius I:n persialaisten armeijan ja Miltiadeen johtaman kreikkalaisten armeijan välillä käydyn taistelun nimestä on tullut sana useimpiin maailman kieliin?

Maraton

2. Mohammed Mosaddeq nimettiin TIME-lehden Vuoden mieheksi 1951. CIA kukisti hänet 1953 ja pisti hänet kotiarestiin kuolemaansa saakka 1967. Operaation nimi oli Op Ajax. Minkä maan pääministerinä Mosaddeq oli?

Iran

3. Mikä muinainen, noin 3300 eKr perustettu, keskisessä Pakistanissa noin 250km Lahoresta sijaitseva kaupunki on antanut nimensä Indus-laakson kulttuurin kehittyneelle vaiheelle?

Harappa

4. Kuka afgaanien sotilasjohtaja, jonka lempinimi oli ‘Pansjhirin leijona’ ja jolla oli johtava asema Neuvostoliiton karkottamisessa Afganistanista, salamurhattiin kaksi päivää ennen syyskuun 11. päivän iskua 2001 ja oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 2002?

Ahmad Shah Massoud

5. Guinnessin Ennätysten Kirjan mukaan tällä poliitikolla on ollut eniten erilaisia poliittisia virkoja. Kuka oli Kambodsan kuningas, prinssihallitsija, pääministeri, presidentti ja arvonimeton valtionpäämies vuosien 1941 ja 2004 välillä, jolloin hän lopullisesti luopui vallasta?

Norodom Sihanouk

6. Mitkä linnut määrättiin hävitettäväksi Kiinasta Mao Zedongin aloittamassa kampanjassa 1958-1962? Syy oli se, että ne söivät myös siemeniä ja hankaloittivat viljelystä. Aluksi kampanja paransi satoja, mutta loppujen lopuksi sen johdosta heinäsirkkojen määrät kasvoivat niin, että ne levittäytyivät ympäri maata ja kasvattivat Suuresta harppauksesta ja huonoista sääoloista aiheutuneita nälänhätään johtaneita ongelmia. Vuosina 1959-1961 arviolta 38 miljoonaa ihmistä kuoli nälkään.

Varpuset

7. Heinäkuussa 1839 afrikkalaiset vangit kapinoivat ja ottivat haltuunsa heitä kuljettaneen kuubalaisen laivan. Kaksi kuukautta myöhemmin Yhdysvaltain laivasto valloitti aluksen Long Islandin edustalla ja vangitsi sekä vei oikeuteen kapinalliset. Seuranneessa lakitaistelussa afrikkalaisten asemasta laivasta tuli orjuutta vastustavan liikkeen tunnuskuva. Mikä oli kyseisen aluksen nimi, josta Steven Spielberg sai myös aiheen elokuvaan vuodelta 1997?

Amistad

8. Tätä nimeä on käytetty kuvaamaan Saksilaisen dynastian kuninkaiden hallintojärjestelmää erotuksena ranskalaisesta järjestelmästä. Laveimmillaan Saksan hallitsijoiden ajatuksena oli, että 'kuninkaan tulisi hallita kuningaskuntaansa papiston kautta, jotka hänen itsensä tulisi nimittää'. Millä nimellä kutsutaan tätä järjestelmää, joka on saanut tuon nimensä sen johtajan mukaan, jota pidetään ensimmäisenä Pyhän Rooman keisarina?

Ottolainen järjestelmä (saanut nimensä Otto I Suuresta marraskuun 23, 912 - toukokuun 7, 973) tai Otto

9. Minkä noin vuosina 1-750 nykyisen Perun etelärannikolla kukoistaneen kulttuurin autiomaahan kaivertamat geometriset linjat ja eläinkuviot mainitaan usein ufoteorioissa?

Nazca

10.Monet historioitsijat pitävät tätä yhtenä kiinalaisen kulttuurin kohokohtana. Mikä dynastia hallitsi Kiinaa vuodesta 618 vuoteen 970 Sui-dynastian jälkeen ja ennen 'Viiden dynastian ja kymmenen kuningaskunnan' kautta?

Tang dynastia

11. Kuka 1500-luvun kreikkalainen Espanjan kuninkaan Filip II:n palveluksessa ollut merenkulkija tunnetaan parhaiten väitteestään, että hän oli tutkinut Aniánin salmen, joka nykyisin on nimetty hänen mukaansa? Salmi on Yhdysvaltain Washingtonin osavaltion Olympian niemimaan ja Kanadan Brittiläisen Kolumbian Vancouverinsaaren välissä ja muodostaa osan Yhdysvaltain ja Kanadan välillä olevaa kansainvälistä rajaa.

Juan de Fuca (Ioánnis Fokás)

12. Vuonna 1958 eräs Euroopan maa solmi rauhansopimuksen Saksan kanssa. Ensimmäisen maailmansodan aikana se soti Saksaa vastaan liittoutuneiden maiden rinnalla, mutta se unohdettiin Versailles'n rauhansopimuksessa 1919, joten lainopillisesti katsoen se oli edelleen sodassa Saksan kanssa. Mikä maa?

Andorra

13. Kuka oli Wienin lähellä sijaitsevan Dürnsteinin linnan kuuluisa vanki joulukuusta 1192 vuoden 1194 alkupuolelle saakka?

 

Richard Leijonamieli tai

Rikhard I tai Leijonamieli

14. Kuka Serbian entinen presidentti (1998-2002) todettiin yllättäen syyttömäksi sotarikoksiin Kansainvälisessä Rikostuomioistuimessa helmikuussa 2009?

 

Milan Milutinovic

15. Missä UNESCOn maailmanperintöluetteloon 1978 lisätyssä Yhdysvaltain Coloradon osavaltion lounaisosassa sijaitsevassa kansallispuistossa on suuri keskittymä 500-1100-luvuilla rakennettuja muinaisia pueblointiaanien asumuksia?

Mesa Verden kansallispuisto

16. 1500-luvun loppupuolella mongolihallitsija Altan Khan tapasi Sonam Gyatson ja he antoivat toisilleen uudet arvonimet. Sonam Gyatso antoi Altan Khanille arvonimen “Chhoskyi Gyalpo” (“Oikeamielinen Kuningas”). Minkä arvonimen Altan Khan antoi Sonam Gyatsolle?

Dalai Lama

17. Maailman pisimpään hallinnut yksinvaltias oli Pepi II, 94 vuotta. Sijat 2-5 pisimpään hallinneiden yksinvaltiaiden listalla menevät Korean, Kiinan ja Swazimaan hallitsijoille. Kuka yli 72 vuotta hallinnut on listan sijalla 6 ja samalla tunnettu ensimmäinen länsimaalainen listalla?

Ludvig XIV (Ranska)

18. Slovakialaisen isän ja tsekkiläisen äidin lapsi Eugene Cernan kertoo muistelmissaan 'Last Man on the______' ('Viimeinen ihminen ____'), että hän pitää nimissään epäilyttävää ja pettymystäkin tuottavaa arvoa, josta monet nyt yrittävät häntä vapauttaa. Täydennä kirjan (suoraan suomennettu) nimi ja selvitä hänen surullisen kuuluisa urotekonsa.

Kuussa (engl. Moon)

19. Hän on Britannian nykyisen kuningattaren Elizabeth II:n sukulainen suoraan ylenevässä polvessa. Mikä oli sen viikinkipäällikön nimi (sama kuin eräällä suklaamakeisella), jolle Ranskan kuningas antoi Normandian herttuakunnan vuonna 911?

Rollo (Rolo)/ Hrólfr

20. Millä kreikankielen 'napaa' merkitsevällä sanalla kutsuttiin Delfoin oraakkelin lähellä sijaitsevaa kiveä, jota pidettiin maailman keskipisteenä?

 

Omfalos

21. Kuka Akemenidien hallitsijasuvun historiallinen johtaja loi Suur-Persian valtakunnan ja on saanut ikuisen perinnön juutalaisuudessa pakkosiirtolaisuudesta vapauttavan julistuksensa ansiosta.

Kyyros Suuri, myös Kyyros II tai Kyyros Vanhempi

22. Hänellä on sama nimi kuin jazzlegenda Miles Davisin toinen nimi. Mikä oli vuoden 1948 Yhdysvaltain presidentinvaalin hävinneen miehen sukunimi?

Dewey

23. Minkä saarivaltion uusi presidentti Mohamed Nasheed lupasi äskettäin siirtää osan maansa miljardeja dollareita tuovan turismin vuotuisista tuloista uuden kotimaan ostamiseen vakuutuksena ilmastonmuutoksen takia?

Malediivit

24. Kroatian suurin jokisatama sijaitsee kyseisen joen ja Tonavan yhtymäkohdassa. Mikä kaupunki joutui (eri serbialaisten puolisotilaallisten joukkojen tukeman) Jugoslavian Kansanarmeijan käsiin 87:n päivän piirityksen jälkeen vuonna 1991?

Vukovar

25. Venäjä ja Ukraina kiistelivät kaasuvaroista vuoden alussa.Venäjän omistama GAZPROM kieltäytyi toimittamasta kaasua jota ukrainalaiset tarvitsivat kotiensa lämmittämiseen talvella. Mikä on GAZPROMia vastaavan ukrainalaisen yhtiön nimi?

NAFTOGAZ

26. Kuka everstiluutnantti hallitsi Etiopiaa vuonna 1975 tapahtuneen Haile Selassien syrjäyttämisen jälkeen ensin sotilasjuntan johtajana ja sittemmin presidenttiä? Hänet syrjäytettiin 1991 ja hän pakeni Zimbabween, jossa tänäkin päivänä asuu ylellisissä oloissa.

Mengistu (Haile Mariam) tai

Mariam

27. Luzonin saaren maakunta ja niemimaa antoi nimen Filippiinien taistelujen (1941-1942) ratkaisutaistelulle, jossa Japanin armeija voitti filippiiniläisten ja amerikkalaisten joukot, sekä niitä seuranneelle myöhemmin Japanin sotarikokseksi kutsutulle kuoleman marssille, jossa yli 20000 sotavankia menehtyi 97:n kilometrin pikamarssilla. Minkäniminen maakunta/taistelu/marssi?

Bataan

28. Ennen Barack Obaman valintaa Yhdysvaltain presidentiksi jotkut analyytikot pelkäsivät, että Obamaa saattaisi kohdata sama kohtalo kuin Los Angelesin pitkäaikaista tummaihoista pormestaria, joka vuonna 1982 hävisi Kalifornian kuvernöörin vaalin vaikka oli ollut ennen vaalia suoritetuissa kyselyissä suosikki. Mikä on hänen mukaansa nimetty teoria, jolla yritetään selittää havaittuja eroavaisuuksia vaalikyselyiden ja vaalitulosten välillä?

Bradley-efekti (Tom Bradleyn mukaan)

29. Ennen kuin tämä yhdysvaltalainen poliitikko pidätettiin lahjonnasta syytettynä ja erotettiin virastaan tammikuussa 2009, hän oli kiistanalainen hahmo ja hänen suosionsa putosi mittauksissa lähelle nollaa. Kuka?

Rod Blagojevich

30. Tämä Singaporen pääministeri vuodesta 1959 vuoteen 1990 oli 1900-luvun pisimpään palvelleita valtiomiehiä. Hänen pitkän hallituskautensa aikana Singaporesta tuli yksi Kaakkois-Aasian menestyksekkäimmistä valtioista, joskin sen hintana oli lievästi autoritaarinen hallinto, joka toisinaan rajoitti kansalaisvapauksia. Kuka?

Lee Kuan Yew

 

WQC 2009

 

Kulttuuri

 

 

1. Minkä poptaiteilijan kenties tunnetuimmassa työssä amerikkalainen hävittäjäkone laukaisee raketin viholliskonetta kohti jättimäisen ‘Whaam!’ kirjoituksen saattamana?

Roy Lichtenstein

2. Millä nimellä kutsutaan kreikkalaisessa mytologiassa yksisilmäisiä jättiläisiä, jotka asuivat Etna-tulivuoren rinteillä Sisiliassa ja joista Polyfemos-nimistä Odysseus huijasi?

Kyklooppi

3. Toisen maailmansodan aikana eri hävittäjälentäjät raportoivat pienistä hirviöistä, jotka sabotoivat heidän lentokoneitaan lennon aikana. Millä englanninkielisellä nimellä kutsutaan näitä ilkikurisia olentoja, jotka myöhemmin (1984 ja 1990) esiintyivät Joe Danten ohjaamissa kauhukomedioissa?

Gremlins (elokuvan nimi suomeksi Riiviöt)

4. Tässä rakennuksessa on yli 1000 huonetta, 10000 alttaria ja yli 200000 patsasta, joten se on maailman suurin lajissaan. Vuoteen 1954 se oli Dalai Laman virka-asunto. Mikä on tämän rakennuksen nimi?

Potala tai Potalan palatsi tai Potala-palatsi

5. Millä nimellä, jonka on tehnyt tunnetuksi maininta The Clash –yhtyeen laulussa 1982, kutsutaan monien Pohjois-Afrikan kaupunkien muurien ympäröimää linnoitusta, erityisesti sitä joka sijaitsee Algerissa?

Casbah (tai kasba)

6. Makpelan luolassa on patriarkkojen hauta. Perinne kertoo, että yhdessä haudassa on Abrahamin ja Saaran maalliset jäännökset. Luolissa on myös Iisakin, Jaakobin ja Joosefin hauta. Luola sijaitsee noin kilometrin korkeudessa Juudean kukkuloilla Israelissa kolmisenkymmentä kilometriä Jerusalemista etelään. Minkä muinaisen kaupungin lähistöllä nämä kuuluisat luolat ovat?

Hebron

7. Mytologian mukaan Alppien huipulla asui aikoinaan Jääkuningatar, jonka sydän oli jääkylmä. Kerran hän rakastui paimeneen, mutta häntä palvelevat menninkäiset tulivat mustasukkaisiksi ja heittivät paimenen alas vuorelta. Tämän nähdessään Jääkuningatar suli hiukan, jolloin hänen ikuisesti kauniilta surulliselta poskeltaan putosi yksi ainoa kyynel. Tuosta kyyneleestä tuli Alppien kaunein kukka. Mikä Saksan, Itävallan ja Puolan alppijääkärien tunnuskukka on myös syy siihen, että päähenkilöt lähtevät Sveitsiin sarjakuvakirjassa 'Asterix ja alppikukka'?

Edelweiss tai Alppitähti

8. Tämä saksalainen oli viimeinen nykyajan suurista filosofian näkemysten muodostajista ja kehitti dialektisen menetelmän, joka korosti historian ja ideoiden kehitystä teesistä antiteesiksi ja siitä edelleen synteesiksi. Siis kuka?

 

Georg Wilhelm Friedrich Hegel

9. Kaste kuolleiden puolesta on tapa, jossa elävä ihminen toimii vainajan edustajana ja ottaa vastaan kasteen vainajan puolesta. Missä uskonnossa tätä tapaa on noudatettu vuodesta 1840 alkaen huolimatta sen saamasta kritiikistä siksi, että se on jatkanut holokaustissa surmattujen juutalaisten kastamista kuoleman jälkeen?

Myöhempien Aikojen Pyhien (Jeesuksen Kristuksen) Kirkko / Mormonit

10. Mikä nykyisen Istanbulin museo, jonka nimi merkitsee kirjaimellisesti 'Kanuunaportin palatsia' ja jota käytettiin Ottomaanivaltakunnan sulttaanien asuntona 1465-1853, sisältää laajat kokoelmat posliinia, aseita, kilpiä ja islamilaisia käsikirjoituksia?

Topkapi / Topkapin palatsi

11. Kuka oli Mensan toinen puheenjohtaja ja ainoa arkkitehti, jonka mukaan on nimetty kokonainen molekyyliperhe?

 

 

(Richard Buckminster) Fuller (molekyylit: fullereenit eli pallohiilet) tai fullereenit tai

fulleriinit

12. Kenen venäläisen keskiaikaisen ikonimaalarin, joka on myös Andrei Tarkovskin elokuvan päähenkilö, töistä tuli ortodoksisten kirkkomaalausten esikuva ja lukemattomien taiteilijoiden innoituksen lähde? Venäjän ortodoksinen kirkko nimitti hänet pyhimykseksi vuonna 1988.

Andrei Rublev (Rublyov)

13. Vuonna 2007 Pariisin Louvre ilmoitti, että uusi museo, joka saisi käyttää myös Louvren nimeä, valmistuisi vuonna 2012. Museon on tarkoitus sijaita Saadiyatin saaren rakennuskompleksissa lähellä minkä Lähi-Idän maan pääkaupunkia?

(Yhdistyneet) Arabiemiirikunnat / Arabiemiraatit tai UAE

14. Mikä nimi yhdistää irlantilaista anglikaanisen kirkon piispaa ja filosofia, joka väitti, että aineellisen maailman sisältö on pelkkää ideaa, joka on olemassa vasta kun se havaitaan, ja maailmankuulua amerikkalaista yliopistokaupunkia?

Berkeley

15. Wondjina (tai wandjina) olivat pilvien ja sateen henkiä, jotka silloin kun esi-isien toteemihenkiolennot muodostivat luomisen, maalasivat kuvansa (ihmisiä ilman suuta) luolien seinämiin. Heistä yhdestä, Walagandasta, tuli Linnunrata, ja heidän haamujensa sanotaan edelleen elävän pienissä lammikoissa. Minkä kansan mytologiasta on kyse?

(Australian) aboriginaalit / Australian alkuasukkaat

16. Mikä on Filippiinien ohella Aasian ainoa pääosin roomalaiskatolinen maa?

 

 

Itä-Timor(in demokraattinen tasavalta) tai Portugalin Timor

17. Unkarilaissyntyinen italialainen pornotähti ja poliitikko Cicciolina (Ilona Staller) meni vuonna 1991 naimisiin kuuluisan kitsch-taiteilijan ja kuvanveistäjän kanssa, jonka maalausten, valokuvien ja veistosten sarja nimeltään Made in Heaven kuvasi pariskuntaa rohkeissa seksuaalisissa asennoissa. Siis kenen?

Jeff Koons

18. Hän oli Platonin isoveli ja Platonin lailla Sokrateen nuorten oppilaiden sisäpiirissä. Hänet muistetaan parhaiten Sokrateen tärkeänä keskustelukumppanina Platonin teoksessa 'Tasavalta' ja 'Luolavertauksen' kyselijänä. Mikä oli hänen nimensä?

Glaukon

19. Mikä itäisiä oppeja noudattava roomalaiskatolisen kirkon yhteisö, joka sai nimensä 400-luvulla eläneeltä syyrialaiselta kristityltä munkilta, on huomattavassa asemassa erityisesti nykyisessä Libanonissa?

Maroniitit

20. Minkäniminen arkkienkeli paljasti islamilaisen perinteen mukaan Muhammedille Islamin pyhän kirjan, Koraanin?

 

Jibril (hyväksytään myös Gabriel)

21. Venäläisen kuvataiteen tärkein säilytyspaikka perustettiin 1856 kun eräs venäläinen kauppias ryhtyi keräilemään aikansa venäläisten taiteilijoiden töitä tarkoituksenaan hankkia kansallinen kokoelma. Tässä galleriassa on nykyisin yli 130000 teosta ja se on nimetty kyseisen kauppiaan mukaan. Mikä museo?

Tretjakovin galleria

22. Taolaisuuden virallisessa jumaluusluettelossa hän on syrjäänvetäytyvä pyhimys-jumala. mutta yleensä häntä pidetään taivaallisena hallitsijana, joka ohjailee ihmisten asioita ja hallitsee samanlaista valtaisaa taivaallista byrokratiaa kuin Kiinan keisarikuntakin oli. Kiinan kielessä hänen nimensä on Yu Ti tai You Di, ja nimi voidaan kääntää  ... Keisari. Minkä korukiven nimi arvonimestä puuttuu?

Jade

 

23. Minkä maan kansallistunnus on kuvitteellinen eläin, joka on puoleksi kala ja puoleksi leijona?

 

Singapore

24. Kuvassa on yksityiskohta kuuluisasta vuonna 1434 maalatusta muotokuvasta. Kuperassa peilissä näkyy rikkaan italialaisen kauppiaan ja hänen vaimonsa selkä. Mikä on kyseisen kauppiaan nimi, joka on myös osa tämän maalauksen nimeä?

(Giovanni) Arnolfini

25. Minkä maalarin 28-vuotiaana maalattu omakuva vuonna 1500 tässä kuvassa on?

 

Albrecht Dürer

26. Tämän monimutkaisen Diego Velazquezin vuonna 1656 maalaaman taulun nimi olisi kirjaimellisesti 'Hovinaiset' tai 'Kamarineidot', ja se on yksi analysoiduimmista länsimaisista maalauksista. Mikä on sen nimi espanjaksi ?

Las Meninas

27. Minkä kiinalaisen laitoksen pääkonttori on tämä Rem Koolhaasin ja Ole Scheerenin suunnittelema pilvenpiirtäjä Pekingissä?

 

CCTV (China Central Television; hyväksytään TV)

28. Ketä esittää tämä norjalaisen expressionistin Edvard Munchin maalaus 1800-luvulta?

 

Neitsyt Maria (hyväksytään myös Madonna)

29. Tifinaghin aakkoset (nimi saattaa merkitä 'foinikialaiset kirjaimet') ovat olleet käytössä ainakin 200-luvulta eKr, ja niitä käyttävät yksityisissä muistiinpanoissa pääasiassa minkä paimentolaiskansan naiset?

Tuaregit (hyväksytään myös Berberit)

30. Minkä taiteilijan tunnetuin työ on tämä Daavid? Kyseessä ei ole Michelangelo, koska tämä Daavid on pronssinen ja tehtiin noin 60 vuotta aikaisemmin. 

Donatello

 

WQC 2009

 

Luonnontiede

 

1. Millä nimellä yleensä kutsutaan kaasua, jonka kemiallinen kaava on NH3, jota tavataan laajalti kaasujättiläisten kaasukehässä ja jota pääasiassa käytetään lannoitteena tai veteen liuenneena puhdistusaineena, ja jonka valmistus kuluttaa yli 1% kaikesta ihmisen tuottamasta energiasta maapallolla?

Ammoniakki

2. Aromaattinen kemia käsittelee heksagonaalisen hiilirenkaan muodostamasta bentseenirakenteesta johdettuja yhdisteitä. Yksi yksinkertaisimpia aromaattisia yhdisteitä muodostuu bentseenistä, jossa yksi vetyatomi korvataan metyyliryhmällä (CH3). Tämän yhdisteen, jota joskus kutsutaan metyylibentseeniksi tai fenyylimetaaniksi, nimesi kolumbialaisesta puusta saatavan uutteen mukaan Jöns Berzelius. Millä nimellä yleensä kutsutaan tätä kemiallista ainetta, jota käytetään liuottimena ja TNT:n raaka-aineena?

Tolueeni

3. Nimi ‘Cetartiodactyla’ otettiin äskettäin käyttöön merkitsemään taksonia, joka DNA-tutkimuksen mukaan käsittää valaat lähisukulaisineen. Mikä maaeläin, jonka nykyisin uskotaan polveutuneen yhteisestä esi-isästä, on valaan lähin sukulainen?

Virtahepo

4. Se on sahramin jälkeen kallein mauste, jota alunperin viljelivät esikolumbiaanisen ajan mesoamerikkalaiset kansat maustaakseen xoxoalt kaakaojuomaansa. Nykyisin sitä käytetään erilaisissa makeissa ruuissa ja juomissa. Sitä ei aluksi onnistuttu viljelemään Keski-Amerikan ulkopuolella, koska sillä on symbioottisuhde tlilxochitlköynnöksen ja paikallisen Melipona-mehiläisen kanssa. Vasta 1841 12-vuotias orja havaitsi, että kasvi voitaisiin pölyttää käsin ja siten viljellä sitä maailmanlaajuisesti. Nykyisin Madagascar on sen suurin tuottaja. Mikä mauste?

Vanilja

5. Aina 1900-luvun alkupuolelle ihmisten temperamentin luokittelu neljään (elementteihin perustuvaan) persoonallisuustyyppiin oli merkittävä psykiatriassa ja psykologiassa. Tämä muinaisten kreikkalaisten luokittelu jakoi ihmiset flegmaattiseen, sangviiniseen, melankoliseen ja vielä yhteen luokkaan, joka sopi johtajille, liittyi tuleen, kesään ja on samaa kantaa kuin tauti, joka surmasi USA:n  presidentin James Polkin ja säveltäjä Pjotr Tsaikovskin – siis mihin?

Koleerinen (Koleran mukaan)

6. Vakio, joka kertoo millä nopeudella maailmankaikkeus laajenee, sekä miljardia valovuotta merkitsevä pituusmitta ovat molemmat saaneet nimensä amerikkalaisen tähtitieteilijän mukaan, siis kenen?

Edwin Hubble

7. Puu on kasveissa olevan mäihän muodostamaa kerroksittaista puuainesta. Puiden vanhentuessa keskiosassa oleva puu lakkaa johtamasta nesteitä ja tukkeutuu orgaanisista yhdisteistä kuten öljyistä, pihkasta ja tanniineista. Millä nimellä kutsutaan tätä tummempaa puun osaa vastakohtana vaaleammalle, vettäjohtavalle ulko-osalle, jonka nimi on pintapuu.

Sydänpuu

8. B-ohjelmointikielen laati Ken Thompson uudistaessaan vaimonsa Bonnien mukaan nimettyä Bon-ohjelmointikieltä. Dennis Ritchie paransi B-kieltä ja antoi sille nimen 'Uusi B'. Myöhemmin hän muutti sen nimeksi, jolla se edelleen tunnetaan. Mikä on tuo ohjelmointikieli?

C

9. Mitä Bachin suku merkitsi musiikille, sitä tämä sveitsiläinen suku merkitsi matematiikalle. 1600-luvun lopulta lähtien perhe tuotti epätavallisen monta pystyvää matemaatikkoa ja luonnontieteilijää. Sukukirja alkaa kahdesta veljeksestä, Jakobista ja Johannista. Seuraavan sukupolven merkittävin jäsen oli Daniel, joka antoi nimensä kuuluisalle hydrodynamiikan teorialle. Mikä suku?

Bernoulli

10. Kenen hautakirjoitus on (käännettynä) "Hän lepää täällä jossain"?

 

Werner Heisenberg  (epätarkkuusperiaate)

11. Mitä myrkyllistä alkaloidia, jota pääasiassa uutetaan myrkkykoisosta ja alruunasta ja joka on nimetty yhden Kreikan mytologian kohtalottaren mukaan, käytetään lääketieteessä hoitamaan koliikkia, vähentämään rauhaseritystä ja laajentamaan silmän pupillia?

Atropiini

12. Tätä puuta kutsutaan usein eläväksi fossiiliksi, koska sillä ei ole eläviä lähisukulaisia. Sitä on kasvatettu jo muinoin Kiinan ja Japanin temppelien puutarhoissa ja pidetään nyt arvossa monissa maissa kauniina sieniä ja hyönteisiä sietävänä koristepuuna. Ainoita Hiroshiman atomipommista selvinneitä kohteita olivat pudotuspaikasta parin kilometrin päässä kasvavat neljä puuta. Puun lehtien uutteella väitetään olevan muistia ja keskittymistä parantavia ominaisuuksia, joten sitä myydään paljon. Mikä puu?

Ginkgo / Neidonhiuspuu

13. Tämä Nobelin palkinnon saaja keksi atomipommin sytyttimen, lentokoneiden lähestymisvalvontajärjestelmän, kuplakammion säteilyn havaitsemiseen, esitti teorian dinosaurusten häviämisestä maahan osuneen asteroidin vuoksi ja oli Earl Warrenin komission tieteellinen neuvonantaja. Hän oli mukana Enola Gayssä sen lentäessä Hiroshimaan, siis kuka?

Luis Walter Alvarez

14. Mikä eläin tunnetaan siitä, että se ilmoittaa matkan ja suunnan ruokaan suorittamalla 'pyörötanssin' tai 'pyristystanssin'?

Mehiläinen

15. Johann Becher kertoi 1667 oletettavasta aineesta, jonka uskottiin olevan läsnä kaikissa syttyvissä esineissä ja joka vapautui niistä esineen palaessa. Lavoisier kumosi teorian sata vuotta myöhemmin, mikä johti hapen keksimiseen. Millä nimellä tätä myyttistä ainetta kutsuttiin?

Flogiston (hyväksytään myös alkuperäinen nimi ‘terra pinguis’)

16. Minkä nimen Karl Marx antoi teoriassaan tilapäiselle valtiolle kapitalistisen yhteiskunnan ja valtiottoman sekä rahattoman kommunistisen yhteiskunnan välissä? Hän tarkoitti tilannetta, jossa työväenluokalla olisi valta ja se korvaisi porvariston hallitseman poliittisen, taloudellisen ja sosiaalisen järjestelmän.

Proletariaatin diktatuuri

17. Mikä on ihmisten lisäksi ainoa suurten apinoiden laji, jolla tavanomaisesti havaitaan seksiä kasvokkain sekä kielisuudelmia?

Bonobo tai kääpiösimpanssi (pelkkä simpanssi ei riitä)

18. Ranskan sanasta 'lypsää loppuun' on tullut tieteellinen nimi kahden tai useamman nesteen seokselle, jossa toinen esiintyy mikroskooppisina tai ultramikroskooppisina pisaroina läpi koko toisen . Mistä seoksesta, jonka klassinen esimerkki on maito, on kyse?

Emulsio

19. Mikä fysiikan vakio, jonka arvo on 1.38 x 10-23J/K (Joulea per Kelvin) määritellään yleisenä kaasuvakiona jaettuna Avogadron luvulla?

Boltzmannin vakio

20. Tämä teoreettisen fyysikon kirja 'Ajan lyhyt historia' vuodelta 1998 sai seuraajakseen 2005 kirjan 'Ajan lyhyempi historia'. Kuka hän on?

Stephen Hawking

21. Niitä on itse asiassa noin 70 erilaista ja ne kuuluvat maailman suurimpiin ja painavimpiin hyönteisiin. Näitä uusiseelantilaisia ötököitä on kuvattu "irvokkaiksi ja piikkisiksi esihistoriallisiksi sirkoiksi", ja niiden mukaan on nimetty myös elokuvatehosteyhtiö. Millä yleisnimellä ne tunnetaan?

Weta (Weta Workshop – mukana Peter Jacksonin elokuvissa)

22. Kuka ranskalainen maatalousinsinööri on antanut nimensä havainnolleen, että tehtävän suorituksessa joukkueen koon ja sen jäsenten yksilöllisen työpanoksen välillä vallitsee käänteinen suhde?

Ringelmann(in efekti)(Huom! hyväksytään pelkkä henkilö tai koko efekti)

23. Mitä vuonna 1602 perustettua hollantilaista yhtiötä pidetään maailman ensimmäisenä monikansallisena yhtiönä? Se oli maailman ensimmäinen yhtiö, joka jakoi osakkeita.

Hollannin Itä-Intian kauppakomppania (VOC)

24. Tämä Ardeidae-sukuun kuuluva lintu elää kaikkialla maailmassa, mutta yleisin se on tropiikissa. Tavallisesti se syö kahlaten hiljaa lampien ja soiden matalissa vesissä siepaten sammakoita, kaloja ja muita vesieläviä. Sen levinneisyys, joustavuus ja sopeutuvuus tekee siitä yhden älykkäimmistä linnuista. Seistessään se yleensä pitää kaulansa S:n muotoisella kaarella. Mikä?

Haikara

25. Se tunnetaan englanniksi myös nimellä 'bushbaby', mutta mikä on Afrikan mantereella asustavan pienen yökädellisen tieteellinen nimi? Se on viehättävä harmaa, ruskea tai puna- tai kellanruskea eläin, jolla on suuret silmät ja korvat, pitkät takakoivet, pehmeä villainen turkki ja pitkä häntä.

Galago

26. Moschus-suvun märehtijä on alkeellisempi kuin hirvi, eikä sillä ole monihaaraisia sarvia. Mikä on tämän eläimen nimi, jolla on torahampaan kaltaiset hampaat ja rauhanen, joka tuottaa maailman kalleimpiin eläintuotteisiin kuuluvaa tuoksuvaa ainetta?

Myskihirvi

27. Tätä kukkakasvia on kauan jo käytetty lääkintään tai siitä saatavien kuitujen takia, mutta sen muu käyttö yleensä perustuu sen THC-pitoisuuteen. Minkä alunperin Keski-Aasiasta lähtöisin olevan kasvin lehdet näkyvät kuvassa?

Kannabis / Hamppu (ei hyväksytä: Marijuana tai Hashis)

28. Tätä myös nimellä ‘Bjelkier’ kutsuttua koirarotua käytettiin alunperin paimentamiseen ja se painaa yleensä 17-30 kg. Sen erikoispiirre on häntä, jota se pitää kaarella selkänsä yläpuolella. Mikä Siperian alkuperäiskansan mukaan nimetty koirarotu on kyseessä?

Samojedinkoira

29. Sen esimerkkeinä mainitaan donitsin ja sisärenkaan pinta. Mikä pintarakenne syntyy kierrättämällä ympyrää kolmiulotteisessa avaruudessa ympyrän kanssa samassa tasossa olevien pisteiden kautta niin, etteivät ne kosketa itse ympyrää?

Torus (Toroidi)

30. Tämä kasvi on varhaisimpia viljelykasveja (5000 eKr), ja kuuluu normaaliin ruokavalioon suuressa osassa Oseaniaa. Sitä kasvatetaan erityisesti sen syötävän juurimukulan takia. Se kasvaa kaksimetriseksi, ja Polynesian lisäksi sitä käytetään paljon Afrikassa ja Aasiassa. Mikä kasvi?

Taro / Taaro

 

 

WQC 2009

 

Maailma

 

 

1. Tätä Grand Canalia ei pidä sekoittaa Venetsian pääväylään, vaan se on maailman pisin ihmisen rakentama vesitie, pituudeltaan noin 1770 km ja sen vanhin osa on 400-luvulta eKr. Missä maassa tämä Grand Canal on?

Kiina

2. Millä nimellä kutsutaan 1200 km2ylänköä Antilibanonin vuorilla, joka ennen Kuuden päivän sotaa 1967 oli kiistatta Syyrian aluetta ja joka on Syyrian, Israelin, Libanonin ja Jordanian rajalla? Sen korkein kohta on Hermon-vuori (2814m)?

Golanin kukkulat

3. Mikä on Tanskan länsipuolen muodostava niemimaa, joka on yhteydessä Saksaan ja jossa ovat Aarhusin, Aalborgin, Esbjergin ja Vejlen kaupungit?

 

Jyllanti / Juutinmaa

4. "Teacher in Space" -ohjelma ryhtyi 1984 valitsemaan ensimmäistä siviililentäjää USA:n avaruusohjelman historiassa ja päättyi traagisesti kyseisen henkilön kuolemaan avaruussukkula Challengerin räjähdyksessä 1985.  Mikä oli tämän opettajan nimi?

Christa McAuliffe

5. Cambridgen opiskelija Choudhary Rahmat Ali keksi tämän maan nimen. Hän teki sen lyhenteenä maan eri osien maakuntien tai alueiden nimistä ja julkisti sen 28. tammikuuta 1933 pamfletissaan "Now or Never". On kuitenkin toinenkin versio maan nimen historiasta, koska persiankielellä se tarkoittaa 'puhdashenkisten maata'. Mistä maasta on kyse?

Pakistan (muodostettu Punjabin, Afghanin, Kashmirin, Singhin and Baluchistanin maakunnista)

6. Irlanti, Uusi Guinea, Hispaniola, Timor ovat esimerkkejä saarista, jotka on jaettu kahden itsenäisen valtion kesken. Mikä on maailman ainoa saari, joka on jaettu kolmen itsenäisen valtion kesken?

Borneo (hyväksytään Kalimantan koska sitä käytetään joissain maissa)

7. Vuonna 2006 Shuji Nakamura sai Suomen Millennium –teknologiapalkinnon jatkuvista yrityksistään valmistaa halvempia ja tehokkaampia valon lähteitä, ja vuonna 2008 hän sai Asturiasin prinssin Teknologia ja tiedetutkimuspalkinnon. Minkä Oleg Losevin 1920-luvulla alun perin keksimän elektronisen valonlähteen kirkasvaloversion hän keksi 1993 työskennellessään Nichia Corporation -yhtiössä?

Ledi / Hohtodiodi / LED (arkikielessä myös valodiodi)

8. Minkä saarivaltion nimi tulee espanjankielen sanoista "Muinainen ja parrakas"?

 

Antigua ja Barbuda

9. Joulukuun 6 vuonna 2001 aiemmin nimellä Newfoundland tunnetun Kanadan provinssin virallinen nimi muutettiin niin, että siihen lisättiin se osa Newfoundlandia, joka sijaitsee Kanadan mantereella. Mikä oli lisätyn osan nimi?

Labrador (provinssin uusi nimi on ‘Newfoundland and Labrador’)

10. Maailman toiseksi vanhin jatkuvasti toiminut lentoyhtiö hollantilaisen KLM:n jälkeen on Avianca, jonka pääkonttori sijaitsee El Doradon kansainvälisellä lentokentällä. Minkä Etelä-Amerikan maan kansallinen lentoyhtiö on kyseessä?

Kolumbia

11. Mikä hallituksen omistama yhtiö muodostettiin 1971 tarjoamaan matkustajajunapalveluita kaupunkien välille Yhdysvalloissa? Se oli alunperin National Railroad Passenger Corporation ja perustettiin helpottamaan amerikkalaisten rautateiden taloudellista taakkaa matkustajapalveluiden tarjoamisessa sekä parantamaan noiden palvelujen laatua.

Amtrak

12. Rakkauden lahti pohjoisessa, Karkeuden lahti etelässä, Sopusointuisuuden lahti idässä ja Kunnian lahti lännessä. Mikä on niiden keskellä?

Rauhallisuuden meri (kuussa)

13. Minkä lounais-Marokossa sijaitsevan vuorijonon korkein kohta on 4167 metriä korkea Jbel Toubkal?

Atlas (Tell Atlas)

14. Mikä on itsenäisten valtioiden pohjoisin pääkaupunki?

 

Reykjavik(Islanti)

15. Tieteistarinoista todellisuuteen. Louise Brown oli ensimmäinen heinäkuussa 1978 Englannissa ja Durga eli Kanupriya Agarwal oli toinen lokakuussa 1978 Intiassa. Tämä saavutus perustui Min Chueh Changin eläinkokeisiin ja kuuluu 1900-luvun lääketieteen 20:n suurimman läpimurron joukkoon.  Keitä tai mitä olivat Louise Brown & Durga?

Kaksi ensimmäistä koeputkilasta

16. Tämä noin 500 km indonesialaisesta Jaavan saaresta etelään sijaitseva saari on merkittävä siksi, että siellä tapahtuu 100 miljoonan punaravun vuotuinen muutto, jota on kutsuttu yhdeksi luonnon ihmeistä. Se tapahtuu kuitenkin jo marraskuussa eikä myöhemmin, kuten voisi olettaa. Mikä on tämän Australian territorion nimi, joka aiheutti ristiriitoja kun Australian hallitus kielsi norjalaista alusta MV Tampaa päästämästä sinne 438 pelastettua turvapaikanhakijaa?

Joulusaari

17. Kahdella Euroopan alueella on sama nimi – toinen on Moraviassa, toinen taas on Romanian alue, joka sijaitsee Tonavasta pohjoiseen ja Karpaateista etelään. Mikä alue on saanut nimensä muinaissaksan 'muukalaisten maata' tarkoittavasta sanasta?

Valakia

18. Tämä Suquamish-heimon intiaanipäällikkö (1786-1866) antoi nimensä Yhdysvaltain 24:ksi suurimmalle kaupungille (Vuoden 2000 väestönlaskenta), joka on omalla maantieteellisella alueellaan suurin kaupunki ja myös Starbucks Coffee –yhtiön kotipaikka. Kuka päällikkö tai mikä kaupunki?

Seattle(päällikkö Sealth)

19. Mikä merkkinopeuden yksikkö, joka on saanut nimensä sähkösanomaliikenteessä käytettyjä  EBCDIC ja ASCII –järjestelmiä edeltäneen merkistön ranskalaisen keksijän mukaan, määritellään erillisten merkkimuutosten määränä sekunnissa digitaalisissa järjestelmissä ja joka, jos kyse olisi bittijonoista, vastaisi bittejä sekunnissa?

Baudi

20. Mikä Normandian niemimaa, joka tunnetaan myös Cherbourgin niemimaan nimellä, oli se paikka, jonne liittoutuneiden joukot nousivat maihin heinäkuussa 1944?

Cotentinin niemimaa

21. Tämä Piilaaksossa aloittanut autotehdas keskittyy tuottamaan suorituskykyisiä ja kuluttajaystävällisiä sähkökäyttöisiä ajoneuvoja. Se perustettiin vuonna 2003 ja on vetänyt puoleensa merkittäviä sijoittajia kuten PayPalin Elon Musk ja Googlen perustajat. Sen ensimmäisen prototyypin, Roadsterin, ensiesittely oli vuonna 2006 ja yleinen tuotanto alkoi maaliskuussa 2008. Mikä yhtiö?

Tesla Motors

22. 600-luvulla jKr Kiinan silloisesta pääkaupungista, Chang'anista, tuli maailman suurin kaupunki. Tuo arvonimi oli sitä ennen Ktesifonilla, erään Lähi-Idän valtakunnan pääkaupungilla. Millä Ardashir I:n perustaman dynastian nimellä tuo valtakunta tunnetaan?

Sassanidit

23. Sen alkuperäisasukkaat ovat ainut ja se on nykyisin osa Venäjän Sahalinin oblastia vaikka myös Japani vaatii sitä itselleen. Mikä saariryhmä ulottuu Hokkaidon saarelta Kamtsatkan niemimaalle saakka?

Kuriilit / Kurillit / Kuriilien saaret

24. Mitkä kaksi identtistä 1977 lähetettyä NASA:n avaruusluotainta ovat nyt ehtineet aurinkokunnan ulkorajoille ja lähettävät edelleen sieltä tietoja?

Voyager

25. Mikä on nimeltään merirosvoistaan kuuluisa tärkein laivareitti Intian  Valtameren ja Tyynen Valtameren välillä? Se on kapea 805 km pitkä vesiväylä Malesian niemimaan (Länsi-Malesian) ja Indonesiaan kuuluvan Sumatran saaren välissä.

Malakansalmi

26. Tämä maalaus esiintyi julkisuudessa ensimmäisen kerran The Gramophone Companyn mainoskirjallisuudessa tammikuussa 1900 ja myöhemmin eräiden uutuustuotteiden myynninedistämiskampanjoissa. Koiran nimi on Nipper, mutta millä nimellä maalaus tunnetaan?

Isäntänsä ääni / (lienee syytä hyväksyä myös His masters voice  (rekisteröity myös 1899 nimellä "Koira katselee ja kuuntelee fonografia")

27. Minkä suuren satamakaupungin kuningas Cassander nimesi vaimonsa – Aleksanteri Suuren sisarpuolen - mukaan ?

Thessaloniki

28. Mikä kuuluisan matemaatikon mukaan annettu nimi kuvaa tähtitieteessä paikkoja, joissa kahden toisiaan kiertävän kappaleen vetovoimat kumoavat toisensa niin, että niissä olevat kappaleet pysyvät paikoillaan? Maapallon ja kuun muodostamassa järjestelmällä on 5 sellaista pistettä, mikä tekee niistä suosikkipaikkoja tuleville avaruusasemille.

Lagrangen pisteet / Libraatiopisteet (ei hyväksytä L-pisteet kuvan takia)

29. Minkä puolisotilaallisen järjestön ja poliittisen puolueen tunnus on kuvassa?

 

Hamas

30. Minkä kapean salmen voit tunnistaa tästä kartasta?

Dardanellit

 

WQC 2009

 

Media

 

 

1. Kuka prahalaissyntyinen kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia asiateoksia ja yli 20 näytelmää, joista kuuluisin on 'Puutarhakutsut' (1963), on saavuttanut vielä enemmän kuuluisuutta poliittisen uransa ansiosta?

Vaclav Havel

2. Kirjassaan "Movie Makers" Ian Freer sanoo, että tämän ohjaajan elokuvat 'onnistuivat loukkaamaan melkein kaikkia' jossain vaiheessa. Hänen elokuviaan ovat  Nainen ilman omaatuntoa (1944), Tuhlattuja päiviä (1945), Auringonlaskun katu (1950), Tuhansien silmien edessä (1951), Piukat paikat (1959) ja Poikamiesboksi (1960). Kuka?

Billy Wilder

3. Vuonna 2009 hän ohjaa uusintaversion elokuvasta 'Piranha', joka kertoo esihistoriallisista piranoista Arizonassa. Kuka palindromimaisella sukunimellä varustettu ranskanjuutalainen ohjaaja tuli kuuluisaksi 2006 kun Wes Craven pyysi häntä tekemään uuden version vuodelta 1977 olevasta klassikostaan ‘Yön silmät’?

Alexandre Aja

4. Minkä vuodelta 2008 olevan elokuvan kirjoittaja, ohjaaja ja päänäyttelijä oli Ben Stiller, muina näyttelijöinä Jack Black ja Robert Downey jr, jossa kolme näyttelijää tekee Vietnam-elokuvaa ja huomaa sitten joutuvansa taistelemaan tiensä pois viidakosta?

Tropic Thunder

5. Hollywood on filmannut useita hänen kirjoistaan kuten Helvetistä, Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, V niin kuin verikosto ja  Vartijat. Ketä pidetään aikamme vaikutusvaltaisimpana sarjakuvakäsikirjoittajana?

Alan Moore

6. Kirja valmistui vuonna 1956 mutta ei löytänyt kustantajaa, koska se “esitti loukkaavalla tavalla Lokakuun vallankumouksen, sen tehneet ihmiset ja Neuvostoliiton sosiaalisen rakenteen”. Kirja tuli Länteen 1957 italialaisen kustantamon välityksellä ja julkaistiin siellä italiaksi ja venäjäksi. Vuoteen 1958 mennessä, kun sen englanninkielinen laitos julkaistiin, se oli jo käännetty 18:lle kielelle ja tuonut kirjailijalle myös Nobelin palkinnon. Neuvostoliitossa se julkaistiin vasta 1988. Mikä teos?

Tohtori Z(h)ivago

7. Kuka nigerialainen kirjailija, joka kirjoitti myös kiitetyn teoksen ‘Anthills of the Savannah’. kirjoitti nykyaikaisen afrikkalaisen kirjallisuuden luetuimman teoksen ‘Things Fall Apart’ vuonna 1958?

Chinua Achebe

8. Kenen ylistetyn kirjailijan novelliin perustuu lukuisia Oscar-ehdokkuuksia vuonna 2009 saanut elokuva 'Benjamin Buttonin uskomaton elämä'?

F. Scott Fitzgerald

9. Kuka kiistelty itävaltalaiskirjailija, jonka tunnetuimmat teokset ovat ‘Wir sind Lockvögel, Baby’ ja myös filmattu ‘Die Klavierspielerin’ (‘Pianonsoittaja’) sai yllättäen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004?

Elfride Jelinek

10. Millä Alejandro González Iñárritun ohjaamalla draamaelokuvalla vuodelta 2006, jonka pääosissa olivat Cate Blanchett ja Brad Pitt, on sama nimi kuin juutalaiskristillisyyden ja islamin pyhissä kirjoissa mainitulla muinaisella paikkakunnalla?

Babel(hyväksytään myös Babylon)

11. Mikä 1922 kirjoitettu 434-rivinen modernistinen runo alkaa epigraafin ja omistuskirjoituksen jälkeen näin: ‘Huhtikuu on kuukausista julmin’ ja jakaantuu 5:een osaan nimiltään: kuolleiden hautaus, erä shakkia, tulisaarna,  veteen kuoleminen ja mitä ukkonen puhui?

Autio maa (TS Eliot)

12. Kuka perusti vuonna 1994 säätiön 'Survivors of the Shoah Visual History Foundation', jossa tallennetaan kuvanauhalle ja säilytetään holokaustin eloonjääneiden ja todistajien todistuksia?

Stephen Spielberg

13. Hänen ensimmäinen romaaninsa ‘Bonjour Tristesse’ (‘Tervetuloa ikävä’), julkaistiin 1954 hänen ollessaan 18 ja oli heti kansainvälinen menestys. Kuka oli tämä kirjailija, jonka nimimerkki oli otettu henkilöltä  Marcel Proustin teoksessa ‘Á la recherche du temps perdu’ (‘Kadonnutta aikaa etsimässä’)?

Françoise Sagan / Françoise Quoirez

14. Sei Shonagonin 1000-luvulla kirjoittama 'Makura no sôshi' on kokoelma anekdootteja, ajatelmia, esteettisia arvosteluja ja hovijuoruja, ja se perustuu hänen kokemuksiinsa palvelijana keisarinna Teishin hovissa. Kirjan perusteella Peter Greenaway teki vuonna 1996 elokuvan, jonka pääosissa olivat Vivian Wu ja Ewan McGregor. Elokuva tunnetaan Suomessakin englanninkielisellä nimellä joka on samalla käännös ilmaisusta 'Makura no sôshi', siis millä?

Pillow Book

15. Sitä on viime aikoina kutsuttu "ajattelevan ihmisen Da Vinci koodiksi"; ja se viittaa 1851 Pariisin Pantheonin kupolin alla tehtyyn tieteelliseen kokeeseen. Mikä oli tämän Umberto Econ 1988 kirjoittaman ja myyntimenetykseksi muodostuneen romaanin nimi?

Foucaultin heiluri

16. Eloisalla espanjalaisella tai eteläamerikkalaisella tanssilla, jonka esittävät mies ja nainen yleensä kitaran ja kastanjettien säestyksellä, on sama nimi kuin ZZ Topin albumilla 1975 ja Kevin Costnerin tähdittämällä elokuvalla 1985. Mikä on tanssin yleisnimi?

Fandango

17. 'Timp Haven' oli aiemmin vaatimaton hiihtokeskus Timpanogos-vuoren itäpuolella Utahin osavaltion Provosta koilliseen. Se sai uuden nimen vastoin aikaisemman omistajansa tahtoa ja liittyy nyt vuotuiseen tapahtumaan 30:n mailin päässä Park Cityssä. Millä nimellä se nykyisin tunnetaan?

Sundance(-elokuvafestivaali) (Huom! Hyväksytään paikka tai koko festivaalin nimi)

18. Kuka 1933 syntynyt sisilialaista syntyperää oleva ranskalaisnäyttelijä teki läpimurtoroolinsa 1960 Jean-Luc Godardin Uuden aallon elokuvassa ‘Á Bout de Souffle’ (‘Viimeiseen hengenvetoon’)?

Jean-Paul Belmondo

19. Claudia Llosan "The Milk of Sorrow" ('La teta asustada') voitti Kultaisen Karhun Berliinin elokuvajuhlilla 2009. Minkä Etelä-Amerikan maan elokuvalle tämä oli ensimmäinen suuri kansainvälinen tunnustus?

Peru

20. Kuka on japanilainen toisinaan Japanin Walt Disneyksi tai Animen isäksi kutsuttu taitelija, joka tulkitsi vuosina 1974-1984 Buddhan elämää laajalti kiitellyissä mangakirjoissa?

Osamu Tezuka

21. Tämä projektin arkisto tulee julkisesti saataville kolmessa eri muodossa: kolmituumaisena mikrokaiverrettuna nikkelilejeerinkilevynä, jonka elinajaksi uskotaan 2000 vuotta, yhdeksi kirjaksi painettuna valtaisana viiteteoksena ja jatkuvasti kasvavana tietokoneverkkoarkistona. Millä nimellä kutsutaan tätä projektia, joka kielitieteilijöiden ja alkukielisten puhujien yhteistyönä ryhtyy kokoamaan ihmiskielten julkisesti saatavilla olevaa digitaalista kirjastoa?

Rosetta-projekti

22. Kuka englantilainen kuuluisan luonto-ohjelmien tekijän veli on ohjannut sellaiset klassiset elokuvat kuin 'Yksi silta liikaa', 'Gandhi' ja 'Huuto vapaudelle'?

Richard Attenborough

23. Mistä vuonna 1957 tehdystä elokuvasta, joka perustuu James Michenerin Korean sodan ajasta kertovaan romaaniin, voitti Miyoshi Umeki parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon ja oli täten ensimmäinen itäaasialaista syntyperää oleva näyttelijätär, joka Oscar-palkinnon on voittanut?

Sayonara (Hän oli japanilaissyntyinen ja saanut USA:n kansalaisuuden ennen palkintoaa, muuttanut USA:han Toisen maailmansodan jälkeen)

24. Kenen venäläisen elokuvaohjaajan vuonna 1972 valmistuneen elokuvan uusintaversio oli vuonna 2002 tehty SF-elokuva ‘Solaris’, jossa pääosaa näytteli George Clooney?

Andrei Tarkovski

25. Hän oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisen 'kadonneen sukupolven' tärkeimpiä romaanikirjailijoita, ja hänen maineensa sosiaalihistorioijana ja amerikkalaisen elämäntyylin radikaalikriitikkona johtuu pääasiassa hänen USA-trilogiastaan (The 42nd Parallel (1930), Nineteen Nineteen or 1919 (1932) ja The Big Money (1936)). Hänen tärkeimpänä teoksenaan pidetään romaania Suurkaupungin kasvot (Manhattan Transfer) (1925). Kuka hän oli?

John Dos Passos

26. Capybara, Tapiiri, Ananas, Jaguaari, Petunia, Tukaani, Tapioca. Kaikki nämä sanat on lainattu eteläamerikkalaisesta kielestä, joka on yksi Paraguayan virallisista kielistä. Se on siellä laajemmalle levinnyt kuin espanja ja on ainoa Amerikan mantereen alkuperäiskielistä, jonka puhujien enemmistö ei ole sieltä alun perin kotoisin. Mikä Tupi-perheeseen kuuluva kieli?

Guarani

27. Tämä eeppinen elokuva koostuu viidestä osasta, joista kolme ohjasi Henry Hathaway, yhden John Ford ja yhden George Marshall. Se seuraa yhden suvun neljää sukupolvea heidän muuttaessaan New Yorkista Tyynelle Valtamerelle vuosien 1839 ja 1899 välissä. Elokuvassa esiintyi kymmeniä tunnettuja näyttelijöitä, muun muassa Gregory Peck, James Stewart, John Wayne, Henry Fonda, Debbie Reynolds ja Lee J. Cobb. Mikä oli elokuvan nimi?

Näin valloitettiin Villi Länsi (How The West Was Won)

28. Ohjattuaan elokuvat ‘Masoom’, ‘Mr India’ ja ‘Bandit Queen’ tämä ohjaaja suuntasi katseensa lännen historiaan ja sai lisää mainetta elokuvilla ‘Elisabet’ (1998) ja ‘Elisabet – kultainen aikakausi’ (2007), joiden välissä hän ohjasi elokuvan ‘Four feathers - Valkoinen sulka’ (2002). Kuka hän on?

Shekhar Kapur

29. Kuka oman aikansa tärkeimpien joukkoon luettu ranskalainen runoilija (1431-1463), jonka säettä ‘Mais où sont les neiges d’autant?’ (‘Missä ovat viime vuoden lumet’) lainataan usein surumielisyyttä kuvaamaan, tunnetaan erityisesti vankilassa kirjoitettamastaan runosta ‘Ballade des Pendus’ (‘Hirtettyjen balladi’)?

François Villon

30. Kuka kaikkien aikojen suurimmaksi toimintasankarittareksi vuonna 2008 luokiteltu malaijilaiskiinalaista syntyperää oleva näyttelijätär tuli kuuluisaksi kiinalaisagentin roolista James Bond –elokuvassa ‘Huominen ei koskaan kuole’ ja rooleistaan elokuvissa ‘Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme’ sekä ‘Geishan muistelmat’ ?

Michelle Yeoh

 

 

WQC 2009

 

Urheilu

 

 

1. Häntä kutsuttiin 'postimieheksi', koska hän toi aina pallon perille asti. Kuka Utah Jazzin pelaaja on NBA:n pistepörssin kaikkien aikojen kakkonen?

Karl Malone

2. Kun hän joutui jättämään kentät kesken uransa nilkkavamman takia, AC Milanin johtaja Adriano Galliani valitti, että 'jalkapallo menetti Leonardo da Vincinsä'. Ketä jalkapalloilijaa milanolaiset ihailijat kutsuivat 'Utrechtin joutseneksi' hänen uljaan pelitapansa vuoksi?

Marco Van Basten

3. Hän on edelleenkin ainoa kotimaansa Namibian yleisurheilun olympialainen mitalisti ja voitti hopeaa sekä 100 metrin että 200 metrin juoksussa Barcelonassa 1992 ja Atlantassa 1996. Kuka hän on?

Frankie Fredericks

4. Kanadan kaikkien aikojen eniten olympiamitaleja, 6, voittanut urheilija syntyi 1979 Winnipegissä mennoniittisiirtolaisten lapsena. Nuoruudessaan hän pelasi Kanadan nuorten jääkiekkojoukkueessa, mutta vaihtoi pikaluisteluun jäätyään vuoden 1998 olympiajoukkueen ulkopuolelle. Salt Lake Cityssä hän voitti vain yhden pronssin, mutta Torinossa hän sai 5 mitalia, joista 1500 metrillä kultaa. Kuka on tämä nainen, jolla on tällä hetkellä maailmanennätykset 1000, 1500 ja 3000 metrillä?

Cindy Klasen

5. Minkä Afrikan maan ensimmäisen olympiamitalin voitti Benjamin Boukpeti saadessaan pronssia koskimelonnan kajakkiyksikössä vuonna 2008?

Togo

6. Mikä on ainoa muslimienemmistöinen kaupunki, joka on toiminut olympiakisojen isäntänä?

Sarajevo

7. Maaliskuussa 2008 kuoli Gary Gygax. Hän oli amerikkalainen kirjoittaja ja pelisuunnittelija, joka on tullut kuuluisaksi yhdessä Dave Arnesenin kanssa 1974 kehittämästään fantasiaroolipelistä, jossa pelaajat omaksuvat hahmon, jonka kohtaloa he ohjaavat heittämällä monisivuisia noppia. Millä englanninkielisellä nimellä tämä oman lajinsa esi-isä Suomessakin tunnetaan?

Dungeons and Dragons

8. Vuoden 2002 olympialaisissa Salt Lake Cityssä hän voitti jokaisen lajinsa yksilökilpailun ja on yhteensä saavuttanut viisi olympiakultaa ja neljätoista maailmanmestaruutta. Hänellä on ennätysmäiset 87 maailmancupin osakilpailuvoittoa ja hän oli myös ensimmäinen maastohiihdon maailmancupin osakilpailun voittanut ampumahiihtäjä. Kuka on tämä ennätysurheilija?

Ole Einar Bjørndalen

9. Mikä pyöräilylaji oli ainoa uusi laji Pekingin olympiakisojen ohjelmassa 2008? Latvian Maris Strombergs onnistui pitämään takanaan amerikkalaiset tähdet Mike Dayn ja Donny Robinsonin ja voitti. Naisten kilpailun voitti Ranskan Anne-Caroline Chausson.

BMX(-pyöräily)

10. Olympialaisten ‘kunniakierroksen’ perinne alkoi ilmeisesti siitä, kun katsoja ojensi Ugandan lipun yleisurheilun yllätysvoittajalle. Kuka oli tämä voittaja, joka sai palkkioksi Idi Aminilta talon, mutta joutui sittemmin pakenemaan Keniaan, josta kenkävalmistaja Puma hänet pakolaisleiristä pelasti?

John Akii-Bua

11. Mikä merkittävä moottoriurheilutapahtuma käytiin Buenos Airesin ja Santa Rosa de la Pampan välillä tammikuussa 2009?

(Argentiina) Dakar Ralli 2009

12. Minkä urheilulajin (yleisnimi), jossa naisetkin saivat mitalit vuonna 2004 ensimmäinen naispuolinen olympiavoittaja oli Ukrainan Irini Merleni?

Paini

13. Mikä on ainoa Aasian maa, joka on saanut mitalin koripallon MM-kisoissa, eli pronssia 1954? Koripallon vei maahan vuoden 1900 NMKY ja maassa on maailman toiseksi vanhin koripallon ammattilaisliiga. Lauro “Kettu” Mumar ja Carlos “Caloy” Loyzaga ovat maan kaikkien aikojen parhaat pelaajat.

Filippiinit

14. Ainoastaan 5 lajia on ollut toistaiseksi kaikkien kesäolympialaisten virallisessa ohjelmassa. Ne ovat yleisurheilu, pyöräily, voimistelu, uinti ja mikä viides laji, jossa eniten kultamitaleja ovat voittaneet Italia (45), Ranska (41) Unkari (34)?

Miekkailu

15. Olympialaisten triathlonkilpailuissa tarkka juoksumatka mitataan kilometreissä. Mikä on tuo kilpailumatka?

10 km

16. Kuka oli Picabo Streetin (1995-96) jälkeen ensimmäinen amerikkalainen naisten syöksylaskun maailmancupin voittaja?

Lindsey Vonn

17. Vuoden 1966 jalkapallon MM-kisojen tähti ei ollut Pele vaan eräs toinen musta helmi, joka oli syntynyt Mosambikissa 1942 ja pelasi Portugalin joukkueessa. Kuka pelaaja teki 9 maalia mukaanlukien 4 ikimuistoisessa 3-5 neljännesfinaaliottelussa Pohjois-Koreaa vastaan?

Eusebio (da Silva Ferreira)

18. Golfpelaaja jolla on eniten PGA-turnausvoittoja ei ole Tiger Woods, joka on sijalla 3 65:llä voitolla, eikä Jack Nicklaus, joka on sijalla 2 73:lla voitolla. 82 PGA turnausvoittoa sai amerikkalainen golffari, joka pelasi ammattilaisena 1934-1979. Hän voitti 7 suurta turnausta vuosien 1942 ja 1954 välillä, mukaan lukien kolme kertaa Masters, ja häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta pelaajasta. Kuka hän on?

Sam Snead

19. Minkä alunperin 1996 julkaistun selviytymiskauhutietokonepelisarjan tapahtumat sattuvat Raccoon Cityssä, kuvitteellisessa Amerikan Keskilännen kaupungissa, ja joka viime vuosina on innoittanut kolme elokuvaa (kaikkien sankarittarena on Milla Jovovich)?

Resident Evil

20. Kenestä tuli vuonna 1996 viimeisin ei-kiinalainen ja ainoa ei-aasialainen, joka on koskaan voittanut olympiakisojen miesten pöytätenniksessä kultamitalin voittaessaan loppuottelussa ranskalaisen Jean-Philippe Gatienin? Hän voitti myös hopeaa samassa lajissa vuonna 2000.

Jan-Ove Waldner

21. Mikä maa, joka ei ollut koskaan voittanut yhtään kultaa olympialaisissa, voitti jopa kaksi kultamitalia peräkkäisinä päivinä tenniksessä Ateenan kisoissa vuonna 2004?

Chile

22. Kuka huhtikuussa 2009 lopettamisestaan ilmoittanut nyrkkeilymestari, joka urallaan voitti 10 maailmanmestaruutta 6:ssa eri painoluokassa sekä yhden olympiakullan, omistaa firmansa Golden Boy Promotionsin kanssa osaksi Houston Dynamon jalkapalloliigajoukkueen?

Oscar de la Hoya

23. Nimeä seuraava peli. Sitä kutsutaan joskus nimellä potkulentopallo, ja se on malaijilainen peli, johon liittyy huikeita liikkeitä kuten saksipotkuja ja lentokuperkeikkoja. Kahta kolmen pelaajan muodostamaa joukkuetta erottaa 1,55 metriä korkea verkko. Vaikka peli ei ole kovin suosittu, tätä eteläisen Itä-Aasian SEAP-kisoihin kuuluvaa peliä on hauska katsella.

Sepak Takraw

24. Tämä maalivahti pelasi NHL-joukkueissa Detroit Red Wings, Chicago Blackhawks, Buffalo Sabres ja Ottawa Senators. Vuonna 2002 hän voitti Stanley Cupin.  Erityisen kuuluisa hän kuitenkin on suorituksistaan vuoden 1998 talviolympialaisissa. Koko turnauksen aikana hän päästi vain 6 maalia. Loppuottelussa Venäjää vastaan hän torjui 20 laukausta ja johti Tsekin voittoon luvuin 1-0. Mikä on hänen nimensä?

Dominik Hašek

25. Naisten 1500 metrin juoksun nykyinen maailmanennätyksen haltija on Kiinan Qu Yunxia. Kaikkien aikojen 4 nopeinta juoksijaa ovat kaikki kiinalaisia. Nopein ei-kiinalainen on ollut venäläinen, joka sai parhaan aikansa Moskovan Olympialaisissa ja juoksi ensimmäisenä naisena matkan nopeammin kuin Paavo Nurmi. Montrealissa 1976 hän oli jo saanut kultaa sekä 800 että 1500 metrin juoksussa. Kuka hän on?

Tatjana Kazankina

26. Millä nimellä kutsutaan hevosen kolmitahtista askellajia, joka on nopeampaa kuin ravi mutta hitaampaa kuin laukka? Hevonen saavuttaa sillä nopeuden 16-27 km/h.

Lyhyt laukka

27. Tämä 1983 julkaistu peli oli ensimmäisiä laserlevyllä toimitettuja videopelejä, minkä ansiosta sen animaatio oli paljon aikalaisiaan edellä. Pelissä sankari ‘Dirk the Daring’ pelastaa Prinsessa Daphnen pahan lohikäärmeen kynsistä. Pelaajan pitää valita täsmälleen oikeaan aikaan liikkumissuuntansa välttyäkseen kaamealta kuolemasta. Millä englanninkielisellä nimellä peli tunnetaan?

Dragon’s Lair

28. Tämä saksalaistyylinen laattoihin perustuva lautapeli 2-5 pelaajalle on saanut nimensä ranskalaisesta keskiaikaisesti linnakaupungista. Minkä lautapelin puunappuloista, joita englanniksi kutsutaan nimellä "meeples", on tullut varsinainen eurooppalaisten lautapelien tunnus?

Carcassonne

29. Tämä 1970 syntynyt australialainen kriketinpelaaja oli yksi tärkeistä tekijöistä siinä, että Australia hallitsi krikettimaailmaa viime vuosikymmenellä. Hänellä on nopean syöttäjän maailmanennätys test match –wickettien määrässä ja tällä hetkellä hänellä on jokainen maailmancupin syöttäjäennätys (kokonaiswicketit, wicketit turnauksessa, alin keskiarvo, paras syöttötulos). Hänellä on sama sukunimi kuin ensimmäisellä sekarotuisella irlantilaisella kuuluisuudella, jalkapalloilijalla joka pelasi Manchester Unitedissa ja Aston Villassa. Kuka hän on?

Glenn McGrath (& Paul McGrath)

30. Tämän matemaattisen pelin keksi ranskalainen matemaatikko Édouard Lucas 1883 ja sen tavoitteena on siirtää levypino tangosta toiseen tiettyjen sääntöjen mukaan. Mikä on tämän pelin aasialaisen pääkaupungin mukaan annettu nimi?

Hanoin torni(t)

WQC 2009

 

Viihde

Huom! Kysymyksiin 1-7 liittyy musiikkinäyte. Nämä näytteet soitetaan kisan alussa.

 

1. Hänen ensimmäinen hittinsä 14-vuotiaana oli ‘Joe le Taxi’, joka oli Ranskan listakärki 11 viikkoa ja oli myös korkealla englanninkielisten maiden listoilla. Kuulet toisen hitin 'Sunday Monday’. Kuka on laulaja, jolla on kaksi lasta nimeltään Lily-Rose ja Jack Depp?

Vanessa Paradis (Johnny Deppin kumppani)

2.Tämä New Yorkilainen popyhtye tunnettiin aiemmin nimellä The Management ja sai kriitikkojen suosion 2008 ensimmäisellä albumillaan Oracular Spectacular. Mikä popyhtye haastoi Nicolas Sarkozyn oikeuteen, kun hän käytti heidän lauluaan "Kids" useissa tilaisuuksissa ilman lupaa?

MGMT

3. Tämä psykedelistä folk-rockia soittava yhtye tunnetaan parhaiten kappaleesta "Happy Together" ja oli todennäköisesti ensimmäinen Valkoisessa Talossa esiintynyt rokkibändi, kun Tricia Nixon kutsui heidät esiintymään syntymäpäivilleen 1969. Mikä yhtye?

The Turtles

4. Vaikka hän kuoli 30-vuotiaana lento-onnettomuudessa 1963, häntä pidetään yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista naispuolisista laulajista. Hän oli ensimmäinen naispuolinen soololaulaja, joka sai paikan Country Music Hall of Fameen ja hänet äänestettiin vuonna 1999 sijalle 11 ‘Rock‘n Rollin suurten naisten joukossa’. Kuka lauloi 1957 tämän laulun ‘Walking after Midnight’ ?

Patsy Cline (synt. Virginia Hensley)

5. Mikä Ghanan, Nigerian, Trinidadin, Grenadan ja Antiguan muusikoista koostuva yhtye oli ensimmäisiä ‘kolmannen maailman’ yhtyeitä, joka sai mainetta Euroopassa ja Amerikassa, erityisesti vuonna 1975 tehdyllä singlellään ‘Sunshine Day’, ja oli siis Maailmanmusiikkiliikkeen ensirintamassa?

Osibisa

6. Tämä ranskalais-israelilainen laulaja-lauluntekijä tuli maailmankuuluksi kun hänen hittisingleään ‘New Soul’ käytettiin Applen mainoskampanjassa. Kenestä tuli 2008 ensimmäinen israelilainen soololaulaja, jolla oli hitti kymmenen kärjessä -listalla Yhdysvalloissa?

Yael Naïm

7. Tätä 1972 syntynyttä poplaulajaa kutsutaan joskus 'Turkin Elvikseksi' ja hän on tällä hetkellä suosituin turkkilainen laulaja. Hän nousi kuuluisuuteen 1999 voittamalla Maailmanmusiikkipalkinnon laululla ‘Þimarik’. Hänen suosionsa ulottuu Lähi-Itää kauemmaksi, esimerkiksi Venäjällä hän on hyvin suosittu laulaja. Mikä on hänen nimensä?

Tarkan (Tevetoglu)

8. Kenen säveltäjän kerrotaan kirjoittaneen ‘Kindersinfonien’ (‘Lapsisinfonia’) mutta tunnetaan erityisesti siitä, että hän opetti musiikkia tyttärelleen Nannerlille ja pojalleen?

Leopold Mozart

9. Mikä nimi puuttuu tästä joukosta: John Deacon, Roger Taylor, Brian May, … ?

Freddie Mercury (Queen-yhtye)

10. Kenen tsekkiläisen aatelisen ja itävaltalaisen kenttämarsalkan, joka tunnetaan voitostaan Novaran taistelussa Sardiniaa vastaan Italian ensimmäisen itsenäisyyssodan aikana, Johan Strauss vanhempi teki kuolemattomaksi 1848?

Radetzky

11. Kolumbialainen näyttelijätär Ana Maria Orozco oli päähenkilönä telenovelassa, josta sai alkunsa moni kansainvälinen saippuasarja, erityisesti menestyksekäs vuonna 2006 aloitettu amerikkalainen sarja, siis mikä?

Betty, la fea (Ruma Betty)

12. Hän on ollut mukana viihdeteollisuudessa viisi vuosikymmentä, saanut ennätysmäiset 79 Grammy Award –ehdokkuutta ja 27 Grammy-palkintoa. Hänet tunnetaan parhaiten Michael Jacsonin albumin Thriller tuottajana ja hyväntekeväisyyslaulun “We Are the World” tuottajana ja ohjaajana. Kuka?

QuincyJones

13. Roomalaiskatolisten kardinaalien 1622 lähetystyötä varten perustama organisaatio, jonka nimi voidaan kääntää Uskon levittämisen kongregaatio, pitää sisällään ensimmäisen maininnan sanasta, jota käytetään merkitsemään ihmisten uskomusten manipulointia – siis mistä sanasta?

Propaganda

14. Kenen sinfonia numero 7 on tullut kuuluisaksi siitä, että se kirjoitettiin piiritetyssä Pietarissa (silloisessa Leningradissa) vuonna 1941, joten siitä tuli kansainvälinen natsien sotatoimia vastaan suunnattu tunnus?

Dmitri Shostakovits

15. Monet pitävät hänen albumiaan ‘Ready’ kaikkien aikojen parhaana hiphopalbumina. Hän saanut kuuluisuutta yhteistyöstään Mary J. Bligen kanssa ja vihanpidostaan toisen räppärin 2Pacin kanssa. Kenen albumia ‘Life after Death’, joka julkaistiin 15 päivää sen jälkeen kun hän menetti henkensä autoammuskelussa Los Angelesissa, myytiin yli 10 miljoonaa kappaletta ja sai timanttilevyn vuonna 2000 ?

Notorious B.I.G. (oikea nimi : Christopher Wallace), Biggie

Smalls

16. Mikä koominen ooppera vuodelta 1885 sijoittuu kokonaisuudessaan japanilaiseen kaupunkiin nimeltä Titipu?

(The) Mikado

17. Se on myös tarunhohtoisen jazzlevy-yhtiön nimi. Millä englanninkielisellä nimellä kutsutaan bluesissa ja jazzissa tyypillistä pientä muutosta äänenkorkeudessa sävelasteikon kolmannessa, viidennessä ja seitsemännessä toonissa, jota joskus kutsutaan nimellä ‘bent pitch’?

Blue Note

18. Mikä radioasema, jonka perustivat irlantilaiset musiikkiteollisuuden toimijat Ronan O'Rahilly ja Oliver Smedley ja joka aloitti lähetyksensä pääsiäissunnuntaina 1964 kansainvälisille vesille ankkuroidusta aluksesta, oli kuuluisin merirosvoradio Euroopassa aina vuoteen 1990 saakka? Nykyisin se toimii laillisesti satelliitin kautta.

Radio Caroline

 

19. Vaikka tämä amerikkalainen näyttelijätär ja koomikko oli jo luonut komediasarjan ’30 Rock’, jossa myös näytteli, hän sai kansainvälistä nimeä matkimalla Sarah ‘Voin nähdä Venäjän’ Palinia useita kertoja Saturday Night Live -ohjelmassa. Mikä on hänen nimensä?

Tina Fey

20. Kenen 9. sinfonia tunnetaan yleensä nimellä ‘Uuden maailman sinfonia’, koska se kirjoitettiin säveltäjän vieraillessa USA:ssa vuosina 1892-1895?

 

Antonin Dvorak

21. Hän on saanut lempinimen 'Madrasin Mozart' ja oli musiikillisena johtajana elokuvassa 'Slummien miljonääri'. Kenestä säveltäjästä tuli 2009 ensimmäinen intialainen, jolla on ollut kolme Oscar-ehdokkuutta?

(A.R.) Rahman

22. Hän kuoli 10.12.1967 lento-onnettomuudessa Wisconsinissa USA:ssa, ja hänen postuumi hittinsä "Sitting on the Dock of the Bay" 1968 sisältää viheltämistä sanojen asemesta siksi, että hän unohti ne nauhoituksessa ainakin laulun toisen kirjoittajan Steve Cropperin mukaan. Kuka hän oli?

Otis Redding

23. Hänen singlestään 'Paper Planes' tuli hitti Yhdysvalloissa. [vaikka MTV USA suostui näyttämään videon vain, jos sai ilmoittaa olevansa sen sanoja vastaan]. Kuka brittiläissyntyinen levylaulaja on sotaisan tamilitiikeriaktivistin tytär?

M.I.A. (Mathangi "Maya" Arulpragasam)

24. Sarjassa ‘Sinkkuelämää’ hän on sarjan päähenkilön Carrie Bradshaw'n jatkuva rakkaudenkohde. Hänen nimeään ei sarjassa koskaan kerrota –elokuvan mukaan se on John James Preston – mutta millä lempinimellä hänet sarjassa tunnetaan?

(Mr.) Big / Kiho (lienee syytä hyväksyä kumpikin vaihtoehto)

25. Tämä kahdeksan Oscaria saanut elokuvamusiikin tekijä ja pianisti tunnetaan parhaiten työstään Walt Disney Pictures –yhtiössä. Kuka on säveltänyt musiikin lukuisiin elokuviin, mukaan lukien piirrosklassikot Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö, Aladdin, Pocahontas, Notre Damen kellonsoittaja ja Herkules, digitaalisesti animoituun elokuvaan Lehmäjengi ja uusimpana vuoden 2008 näytelmäelokuvana tehtyyn satuun Lumottu?

Alan Menken

26. Mikä Houstonissa 1987 ensi-iltansa saanut ooppera sisältää roolihahmot Chou en-Lai, Mao tse-Tung ja Henry Kissinger, sekä tietysti päähenkilön ja hänen vaimonsa Patin roolihahmot?

Nixon Kiinassa (John Adams)

27. Hän toimi impressaario Sergei Djagilevin Ballets Russes –seurueen pääkoreografina 1909-1914. Kuka venäläissyntyinen tanssija ja koreografi loi Tulilinnun (1910) ja Petrushkan (1911) ja vaikutti merkittävästi 1900-luvun klassisen baletin ohjelmistoon? Hän loi myös Kuolevan joutsenen (1907) soolotanssiksi Anna Pavlovalle.

Mihail Fokin

28. Minkä amerikkalaisen tieteissarjan, joka aloitti vuonna 1994 ja jatkui täydet viisi kautta, loi, tuotti ja suureksi osaksi myös kirjoitti J. Michael Straczynski? Se sijoittuu avaruusasemalle, josta sarja sai myös nimensä, ja se keskittyy 2250-luvun lopun ja 2260-luvun alun politiikkaan, diplomatiaan ja konflikteihin. Sen päärodut ovat ihmiset, minbaarit, narnit, centaurit ja vorlonit.

Babylon 5

29. Hän on myynyt yli 40 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti ja ollut mukana seuraavien elokuvien ääniraidalla:  ‘Huviretki hirttopaikalle’, ‘Suuri gansterisota’, ‘Karate Kid’ and ‘Kill Bill Vol.1’. Kuka Gäestissa 1941 syntynyt romanialainen, jota kutsutaan 'panhuilun mestariksi', on todennäköisesti kuuluisin soittimeensa liitetty muusikko?

Gheorghe Zamfir

30. Mikä islantilainen osittain näytelty, osittain tietokoneanimoitu ja osittain nukkesarja, jonka tarkoituksena on saada lapset omaksumaan terveellisempi elämäntyyli, on myyty yli sataan maahan ja käännetty kahdelletoista kielelle?

Lazy Town (tai Latabær alkukielellä islanniksi)